Historia

Urmaksen isä Lauri Pekkala oli innokas hevosmies joka ajoi kilpaa ja teki myös jonkun verran hevoskauppaa. Urmas varttui Taasianjoen rannalla ja oli innokas kaikkiin talon töihin, erityisesti konetyöt olivat hänelle mieleen.

Jo pojasta Urmakselle oli selvää että hänestä tulee Pekkalan seuraava isäntä. Kerran Urmaksen ollessa pieni oli naapurin emäntä ollut kylässä, kun poika piti tuvassa aikamoista meteliä. Äidin kysyessä: ”Mitäs siä melskaat?” poika vastasi: ”Isännän pitää huutaa!”. Urmaksesta tuli Pekkalan isäntä v.1962.

Sosiaaliselle nuorelle miehelle ja karjatilan isännälle löytyi tomera emäntä naapuripitäjän Artjärven puolelta. Urmas vihittiin maanviljelijän tyttären Marja-Leena Kalliolan kanssa Artjärven kirkossa pyhäinmiestenpäivänä 2.11.1963.

Nuoripari paneutuikin nuoruuden innolla tilan kehittämiseen. Tilan pellot salaojitettiin muutamassa vuodessa, rakennettiin kuivuri, traktori- ja työkonekantaa uusittiin, sekä ostettiin puimuri. 1970-luvun alussa tila siirtyi kokonaan viljanviljelyyn. Samoihin aikoihin rakennettiin vanhan 1800-luvulta peräisin olleen asuinrakennuksen tilalle uusi tiilitalo.

Viljanviljelyyn siirtymisen jälkeen jäi myös enemmän aikaa harrastuksille. Marja-Leena oli innokas kutoja, monet matot ja pöytäliinat syntyivät hänen käsistään.

Yhteinen harrastus heillä oli vanhojen esineiden keräily. He siirsivätkin vanhan 1800-luvulta olevan kaksikerroksisen aitan uuteen pihapiiriin ja perustivat sinne kotimuseon (ks. Kotimuseo).

1980-luvun alussa Marja-Leenan sairastuessa vakavasti, tuli mietittäväksi mitä tilalle tapahtuu heidän jälkeensä, koska heillä ei ollut perillisiä.

He laativatkin keskinäisen testamentin, jonka mukaan viimeksi eloonjääneen puolison jälkeen omaisuudesta perustetaan säätiö, jonka tarkoituksena on edistää viljanviljelyä ja verenpainetaudin tutkimista.

Marja-Leena Pekkala kuoli 16.8.1983. Emännän kuoleman jälkeen Urmas jatkoi viljelyä vielä eläkeikään ja myi pellot naapurilleen v. 1997. Urmas Pekkala kuoli 6.3.2005.